ALOITA

Omannäköinen elämä ja itseen luottaminen

Omannäköinen elämä tarkoittaa elämää, joka rakentuu omien arvojen, tarpeiden, vahvuuksien ja tavoitteiden pohjalta. 

Mitä omannäköinen elämä tarkoittaa?

Omannäköinen elämä tarkoittaa sellaista elämää, joka perustuu omiin arvoihin, itselle sopivalta tuntuvaan elämäntapaan, ja joka tukee hyvinvointiasi pitkällä aikavälillä. Näin ainakin minä omannäköisen elämän määrittelen. 

Keskeistä on mm. itsetuntemus ja itseen luottaminen, tieto siitä, mikä on itselle sopiva tapa tehdä päätöksiä, jotka vievät omaa elämää hyvään suuntaan. 

Miksi itseen luottaminen voi olla vaikeaa?

Oletko koskaan miettinyt, miten monenlaisia odotuksia meihin kohdistuu?

Opimme jo pienestä pitäen, millaisia valintoja pidetään hyväksyttävinä omassa perhepiirissä tai laajemmin omassa kulttuurissa. 

Tätä oppia keräämme mm.  kuunnellessamme, miten muista ihmisistä ja heidän valinnoistaan, elämäntavoistaan yms. puhutaan. 

TV-sarjat, elokuvat ja lehtiartikkelit vaikuttavat myös omalta osaltaan siihen, mikä vaikuttaa hyväksyttävältä tai arvostettavalta ja mikä ei. 

Vaikka erilaisista odotuksista ei puhuttaisi meille suoraan, ne voivat estää toimimasta sillä tavalla kuin itse haluaisi. 

Kulttuuriset "säännöt" vaikuttavat usein vahvasti siihen, mitä ihmiset ajattelevat esimerkiksi hyvän työpaikan tai koulutuksen olevan. 

Voi olla vaikeaa pysähtyä miettimään, mitä itse oikeasti haluaa. 

Monien kiusana on kalvava kysymys: 

Mikä minä olen haluamaan jotain muuta kuin useimmat muut?

Kaikkien ei ole helppoa sulattaa sitä, että joku tekee erilaisia valintoja kuin "pitäisi", joten kritiikin pelkääminen voi olla yhtenä esteenä matkalla kohti omannäköistä elämää. 

Miten löytää oma suunta?

Monet meistä ovat ns. hukassa, koska opimme mm. lapsuuden perheeltämme ja kulttuurista, jossa olemme kasvaneet, millaiset asiat, ammatit, elämänvalinnat yms. ovat arvostettavia ja millaiset taas vähemmän arvostettavia.

Mm. nämä asiat voivat estää kuuntelemasta omaa sisintä.

Monet meistä eivät tunnista omia tarpeita, ja kokevat ulkoista painetta tehdä asioita tietyllä tavalla.

Yleistä on myös vaikeus sanoa ei ja paine olla tietynlainen.

Monet meistä tekevät valintoja sen mukaan, mitä "pitää tehdä". Elämä voi tuntua merkityksettömältä. 

Eikä ihme! Käytämme energiaa asioihin, jotka eivät tue hyvinvointia ja jaksamista.

Human Designissa tästä käytetään sanaa 'conditioning'.

Meillä on taakkanamme "ehdollistumia", jotka ovat vieneet meitä kauemmaksi todellisesta itsestämme.

Human Design auttaa varsin käytännöllisesti tunnistamaan omia "ehdollistumia", sillä esimerkiksi kehokartassa avoimina olevat keskukset kertovat osaltaan siitä, mikä meitä ohjaa pois ns. omalta polulta. 

Se on yksi suosikkityökaluistani, koska Human Design -kehokartan pohjalta selviää mm. miten ihmisen on hyvä tehdä päätöksiä, ja siten se auttaa palauttamaan auktoriteetin ihmiselle itselleen. 

Human Designissa on upeaa myös se, että sinun ei tarvitse sokeasti uskoa siihen, mitä Human Design sinusta kertoo. Voit itse testata esimerkiksi sitä, mitä tapahtuu jos kuuntelet ns. sisäistä auktoriteettiasi tehdessäsi päätöksiä, ja mitä taas tapahtuu, jos et kuuntele.

Jokainen meistä on uniikki ihmisyksilö omine vahvuuksineen ja kompastuskivineen.

On väärin, että meitä pyritään mahduttamaan samaan muottiin.

Huomioithan nämä:

Sinun elämäsi on sinun elämäsi, joten lopulta tärkeintä on, että sinä olet tyytyväinen valintoihisi.


On taitoja, joiden oppiminen auttaa elämään oman-näköistä elämää, vaikka joku muu ei valintojasi ymmärtäisikään.


Oivalluttavat kysymykset ja käytännönläheiset mielen työkalut ovat saatavillasi! 


Hei! Minä olen Piia Tuominen. 

Olen Astetta parempi elämä -sivuston perustaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, valmentaja ja entisenä työkyvyttömyyseläkeläisenä kokemusasiantuntija.

Olen omakohtaisesti kokenut, että on mahdollista vahvistaa itseluottamustaan ja uskoaan siihen, että on ihmisenä arvokas ja hyväksyttävä siitä huolimatta, että kaikki eivät hyväksy sitä, mitä ajattelet tai teet.

Ennen pahoitin herkästi mieleni ja minun oli vaikeaa kohdata eri mieltä olevia. Koen, että lisääntyvä ymmärrys ihmismielen toiminnasta ja siitä, miten monet asiat vaikuttavat reagointi- ja suhtautumistapoihimme, on ollut erityisen suureksi avuksi. 

Näistä asioita oppiminen on vaikuttanut siihen, että nykyään on paljon helpompaa olla ja elää omana itsenään siitä huolimatta, että maailmassa on hyvin eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Minusta oli aikanaan yllättävää, miten paljon helpompaa on kohdata eri tavoin ajattelevia, kun on käsitys siitä, mistä ihmisten erilaiset ajattelutavat johtuvat ja millaiset asiat niihin vaikuttaa.

Oli aika jännää huomata, että ainut muutos oli tapahtunut korvieni välissä.
Koin sen hyvin voimaannuttavana. Minun ei tarvinnutkaan osata ja pystyä muuttamaan muita ihmisiä ja heidän toimintaansa voidakseni helpottaa omaa oloani.

Minulle on tärkeää jakaa eteenpäin oppimaani, mm. käytännönläheisiä ajattelutapoja ja erilaisia mielen työkaluja, jotka auttavat elämään omannäköistä elämää. 

Valitse alta seuraava askeleesi kohti omannäköistä elämää! 

Työkaluja ja sisältöjä omannäköisen elämän rakentamiseen

Valjasta kritiikki voimavaraksi

Verkkokurssi

Lempeä opas erilaisiin ajattelutapoihin ja kritiikin kohtaamiseen.

Human Design -kehokarttasi  

 Ääniviestipalvelu

6 x 10 min. ääniviestit, joissa tarkastelen Human Design- kehokarttasi oleellisimpia asioita. 

Self-Trust Summit

Verkkotapahtuma

Self-Trust summit on verkkotapahtuma, jonka järjestin v. 2022. Englanninkieliset tallenteet ovat saatavilla. 

Kuka tämän sivuston on tehnyt?

Hei! Minä olen Piia Tuominen. 

Olen Astetta parempi elämä -sivuston perustaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, valmentaja ja entisenä työkyvyttömyyseläkeläisenä kokemusasiantuntija.

Olen omakohtaisesti kokenut, että on mahdollista vahvistaa itseluottamustaan ja uskoaan siihen, että on ihmisenä arvokas ja hyväksyttävä siitä huolimatta, että kaikki eivät hyväksy sitä, mitä ajattelet tai teet.

Ennen pahoitin herkästi mieleni ja minun oli vaikeaa kohdata eri mieltä olevia. Koen, että lisääntyvä ymmärrys ihmismielen toiminnasta ja siitä, miten monet asiat vaikuttavat reagointi- ja suhtautumistapoihimme, on ollut erityisen suureksi avuksi. 

Näistä asioita oppiminen on vaikuttanut siihen, että nykyään on paljon helpompaa olla ja elää omana itsenään siitä huolimatta, että maailmassa on hyvin eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Minusta oli aikanaan yllättävää, miten paljon helpompaa on kohdata eri tavoin ajattelevia, kun on käsitys siitä, mistä ihmisten erilaiset ajattelutavat johtuvat ja millaiset asiat niihin vaikuttaa.

Oleellista omassa elämässäni on myös ollut Human Designiin tutustumisen myötä oppia tunnistamaan ns. sisäinen auktoriteettini ja luottamus siihen, että se ohjaa minua hyvään suuntaan. 

Minulle on tärkeää jakaa eteenpäin oppimaani, mm. käytännönläheisiä ajattelutapoja ja erilaisia mielen työkaluja, jotka auttavat elämään omannäköistä elämää. 

Lue lisää: Kuka olen